Kaunista keittiössä

Pelkästään jo pirteän raikas tuoksu saa aikaan tunteen, että koti olisi puhdas ja siivottu. Meidän keittiössä on tuoksunut viime aikoina sitruuna ja lime, se on marraskuun harmaudessa aika piristävää. Sain testattavaksi yhteistyön kautta Kulkurin Kartanon Kaunis-tuotesarjasta astianpesuaineen ja keittiösuihkeen. Sen lisäksi, että keittiössä tuoksuu ihanalta, niin nuo kauniit pullot toimivat myös käytännöllisinä sisustuselementteinä tiskipöydällä. 

Tuotteet ovat kotimaista käsityötä, ekologisia ja sataprosenttisesti luontoon hajoavia. 



Lime astianpesuaine on piristävän tuoksunsa lisäksi tehokas ja riittoisa. Pieni määrä ainetta riittää saamaan puhtaaksi rasvaisimmatkin astiat. Testailin tuotetta myös ikkunoiden pesuun (laitoin pesuveteen vain pienen määrän tiskiainetta), ikkunoista tuli puhtaat ja kirkkaat. Esteetikon keittiössä on tärkeää toimivuuden lisäksi visuaalisuus, nämä tuotepakkaukset ovat kauniita, plussaa siis siitäkin. Uskon, että aika monella muullakin tuotteen ulkonäkö vaikuttaa ostopäätökseen, kotimaisuuden ja luonnonmukaisuuden lisäksi. Olisi muuten aivan huippua, jos tähän astianpesuaineeseen olisi saatavilla täyttöpussi, näin pullon voisi uusiokäyttää.


Sitrus keittiösuihke on tehokas apuri keittiön ja kodin muiden kovien pintojen puhdistuksessa, raikas tuoksu on plussaa. Myös tämä tuote on erittäin riittoisa, pieni suihkaus puhdistettavalle pinnalle riittää. Toimii hyvin myös uunin, keraamisen lieden ja ikkunoiden puhdistamisessa. Sarjaan kuuluu myös monia muita tuotteita ja olen ilokseni saanut testailla joitakin niistäkin. Tästä linkistä pääset postaukseen, jossa kerron muista testaamistani tuotteista.


Oletko ehtinyt jo tutustumaan Kaunis-tuotteisiin? Itse olen aivan ihastunut tähän tuotesarjaan, ja näin voi pienillä arkisillakin valinnoilla tukea suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Tuotteiden jälleenmyyjät löytyvät linkistä.

Iloa kaikille marraskuun päiviin! Täällä odotellaan lunta ja pakkasta. :)

-Outi-

*Yhteistyössä Kulkurin Kartano ja S.Luhtala


Ei kommentteja